1. Taru Lahden ja Anniina Parkkisen neljäs sija U23 MM-kisoissa Puolassa. Maailmanmestaruuskisojen mitalipeleihin pääsy junioreiden vanhimmassa ikäluokassa on kova juttu.
2. Miro Määttäsen ja Santeri Sirenin neljäs sija nuorten olympialaisissa (YOG) Kiinassa. Turnaus sai hyvin julkisuutta maailmalla. Mitali jäi harmittavan lähelle.
3. Ida Sinisalon ja Niina Ahtiaisen pronssimitali U18 EM-kisoissa Norjassa. Arvokisamitali oli vasta neljäs maamme beach volley -historiassa kautta aikojen.
4. Taru Lahden ja Riikka Lehtosen turnausvoitto CEV:n Satellite -osakilpailussa Liechtensteinissa sekä ykköstila Norjan NEVZA-turnauksesta. Kansainväliset voitot kasvattavat varmasti itseluottamusta.
5. Emilia ja Erika Nyströmin kolmas sija CEV:n Badenin Masters -turnauksessa Itävallassa sai jatkoksi EM-finaalien yhdeksännen sijan Cagliarissa Italiassa. Ensi kaudella ura uuteen nousuun uuden valmentajan johdolla.
Lisäksi esille pitää nostaa päävalmentaja Kai "Kaipe" Liukkosen merkittävä rooli maamme beach volleyn pelaajakehityksessä. Myös Eddy Quinones tekee hienoa työtä nuorten parissa. Kotimaiselle kiertueelle saatiin myös uusia paikkakuntia mukaan.
Tästä on hyvä siirtyä Jyväskylän NEVZA-syysturnauksen kautta Salmisaaren halliin ja kohti tulevaa kautta. Vamos!