Maailma on pullollaan ns. youtube-agentteja, jotka tarjoavat pelaajiaan kertomatta aina kaikkea mitä pitäisi. Videokoosteet näyttävät vain pelaajan parhaat suoritukset ja yleensä vastustajan huono taso saa näyttämään pelaajat paljon paremmilta. Toki hyviäkin agentteja löytyy Hinta kohtaa laadun monesti tässäkin asiassa. Myös eri maiden ja maanosien sarjojen aikataulut vaikuttavat usein pelaajan "päivän kuntoon".

Tämän huomasi myös puolankalainen lentopallomies Tuomo Seppänen, jonka aloitteesta ja taloudellisen tuen ansiosta uuden liberon hankkiminen oli mahdollista. Seppäsellä oli myös "oma passari ojassa", sillä hänet tunnetaan Kalle Määtän managerina ja juniorivuosien valmentajana. Määttä on voittajatyyppi, joka kuitenkin vaatii huippuliberon. Kokenut pelintekijä pyörittää vastustajan torjunnan solmuun, kunhan vain vastaanotto toimii. Hyökkääjä on tunnetusta aina vahvoilla "yksi vastaan yksi" -tilanteissa.
"Tuomo näki joukkueessa vahvuuden, mutta samalla myös tarpeen muun joukkueen tasoiselle liberolle"
Valmentaja Ismo Tuomisella on nyt huippujoukkue kasassa. Nimenomaan Joukkue, jonka hän on kesän aikana on hitsannut yhteen. Positiivinen asia on myös lahjakkaiden nuorten pelaajien siirtyminen pohjoisen suuntaan. Maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo on tulossa 22. marraskuuta Rovaniemelle seuraamaan Team Lakkapää ja Vammalan Lentopallon välistä Mestaruusliigan ottelua. Pelin jälkeen ainakin kotijoukkueen numero 10 (Eemeli Kouki) löytynee "Köpin" muistiinpanoista.